Teetä elämäsi helpoin remontti – takuulla.
Haaveiletko paremmasta kodista, mutta et oikein edes tiedä mistä remonttisi aloittaa? Onneksi sinun ei tarvitse. Meidän mielestämme remonttia teettävän asiakkaan ei tule osallistua remontin tekoon muuten kuin kertomalla toiveensa meille. Me huolehdimme lopusta.
Rustholli on remontointiyritys, jonka tavoitteena on varmistaa asiakkaallemme hyvät yöunet jo remontin aikana ja varsinkin sen jälkeen. Kaikkein olennaisinta on, että laadulle on annettu konkreettinen aikataulu. Me tiedämme, mitä me teemme. Siksi me sitoudumme antamaamme aikatauluun ja takaamme sen myös asiakkaillemme. Asiakkaanamme olet oikeutettu hyvitykseen, mikäli emme syystä tai toisesta onnistu lupaustamme pitämään. Osaamisemme takana on jo yli 15 000 onnistumista.
Näin teetät Rustholli-remontin
- Pyydä meidät paikanpäälle. Saat parhaimmillaan jo saman päivän aikana konkreettisen kustannusarvion remonttisi lopullisesta hinnasta ja yksityiskohtaisen, toiveisiisi perustuvan suunnitelman lopputuloksesta.
- Allekirjoitetaan remonttisopimus. Laadimme puolestasi seikkaperäisen sopimuksen siitä, mitä huoneistossa teemme ja millä aikataululla. Kertaamme sopimuksessa kanssasi valitsemasi materiaalit ja värit. Kun olet allekirjoittanut sopimuksen, loppuu sinun osuutesi remontista tähän.
- Remontti alkaa. Remonttisi alkaa silloin, kuin se sinulle parhaiten sopii. Hyvän naapurisovun ylläpitämiseksi tiedotamme aktiivisesti myös taloyhtiötäsi remontin kulusta. Eristämme remontoitavat kohteet muista kotisi tiloista huolellisesti ja siistimme työmme jäljet jokaisen työpäivän jälkeen. Näin palaat joka päivä töistä asuttavaan kotiin. Elät Rusthollin remonttikohteessa lähes täysin normaalia elämää remontin ajan.
- Oma remonttimies aina paikalla. Meidän mielestämme ammattitaitoinen remonttiyritys tuntee jokaisen työntekijänsä henkilökohtaisesti. Siksi me emme käytä remonteissamme lainkaan alihankintaa. Omat työntekijämme huolehtivat siten kaikista remonttisi vaiheista, myös LVI- ja sähkötöistä. Tällöin yhteistyö on täysin saumatonta eri työvaiheiden asentajien kesken. Saumattomasta yhteistyöstä syntyy takuulla laadukkaampaa jälkeä.
- Remontti on päättynyt. Remontti on päättynyt annetussa aikataulussa ja voimme ylpeinä esitellä työmme tulokset. Ennen esittelyä suoritamme tiloissa asianmukaisen lopputarkastuksen ja varmistamme tehdyn työn laadun. Saat ohjeet yhteydenpitoon siltä varalta, että jotain yllättävää sattuisi tulemaan vastaan. Lopuksi saat kaksi asiakirjaa tehdystä työstä. Saat paitsi todistukset suoritetusta työstä mutta myös todistuksen kotitalousvähennystäsi varten. Ensimmäinen asiakirja vaikuttaa asunnon arvoon – toinen on sinulle selvää rahaa verotuksessa